Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Seinien nostaminen

Tänään jatkamme edellisessä merkinnässä aloitetun talon mallintamista. Tähän vaiheeseen jäimme viime kerralla:
















Olimme siis mallintaneet talon pohjan.

Talon mallintaminen, vaihe kaksi: ryhmän tekeminen lattiasta

Huom: tästä merkinnästä lähtien käytän tähteä (*) niiden kohtien yhteydessä, jotka on opetettu tämän blogin aiemmissa merkinnöissä.
Pohjasta tulee siis talon lattia. Teemme tämän talon alusta lähtien oikeaoppisesti, ja siksi teemme lattiasta ensin ryhmän*. Valitaan lattia kokonaan kaksoisklikkaamalla sitä. Klikataan sitä sitten hiiren oikealla näppäimellä ja valitaan kohta Make Group.

















Tässä vaiheessa kannattaa avata Outliner-valintaikkuna*, jotta voimme tarkastella koko ajan mallineen rakennetta.















Outlinerissa näkyy tekemämme ryhmä, jonka nimen voisimme muuttaa* lattiaksi.

Talon mallintaminen, vaihe kolme: seinien nostaminen

Nyt pääsemme tekemään seiniä. Vastaan tulee kuitenkin ongelma, sillä emme voi vain avata lattiaryhmän muokkaustilaa* ja nostaa seiniä push/pullilla*, koska silloin seinistäkin tulisi osa lattiaryhmää. Ongelma ratkeaa siten, että piirrämme ryhmän päälle toisen samanlaisen tason, ja käytämme sitä seinien tekemiseen. Piirrä siis pohjan viivat uudelleen kynällä edellisten viivojen päälle avaamatta lattiaryhmän muokkaustilaa. Mitään ei näytä tapahtuvan, mutta todellisuudessa lattian päälle syntyy toinen pinta, joka ei kuulu lattiaryhmään.

Kun olet piirtänyt kaikki viivat ensimmäisten viivojen päälle, piilotamme* tekemämme lattiaryhmään Outlinerilla klikkaamalla ryhmää hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla Hide. Näyttää siltä kuin mitään ei olisi hävinnyt, mutta todellisuudessa lattiaryhmä on hävinnyt näkyvistä ja äsken tekemämme uusi pinta on jäänyt näkyviin.

Pohjassa olevat ulokkeet tulevat olemaan matalampia kuin talon muu osa, ja siksi voimme viivoilla erottaa ne talon muusta osasta. Piirrä siis kuvaan merkityt viivat.
















Meidän ei tarvitse enää työskennellä kaksiulotteisesti*, joten voimme vaihtaa Camera-valikosta valinnan takaisin kohtaan Perspective. Käännetään kuvakulma sopivaksi, ja nostetaan push/pullilla talon suurinta osaa ylöspäin seiniksi. Talosta tulee kaksikerroksinen, joten sopiva korkeus on viisi metriä. Kuvaan merkityt viivat voidaan poistaa pyyhekumilla.


















Talon pienempiä osia voidaan nostaa 2,9 metriä. Kuvaan merkitty viiva voidaan poistaa. Poista vastaava viiva myös talon toisen ulokkeen viereltä.

















Huomaat, että talon pinnat eivät ole väriltään valkoiset, vaan tummemmat. Tämä johtuu siitä, että Sketchupin pinnoissa on kaksi puolta, etupuoli (valkoinen) ja taustapuoli (tumma). Piirtäessämme toista pintaa lattian päälle pintojen taustapuolet ovat kääntyneet etupuoliksi. Voimme kääntää ne takaisin oikeinpäin kolmoisklikkaamalla koko taloa ja sen jälkeen hiiren oikealla painikkeella avautuvasta valikosta Reverse Faces. Tällöin pinnat ovat ulospäin valkoiset ja tummat puolet kääntyvät talon sisälle.

Nyt voimme poistaa* talon kaikista kolmesta osasta yläpinnat. Tämä siksi, että kun teemme kattoja, haluamme saada ne kokonaisuudessaan omaan ryhmäänsä. Nyt näkyvillä pitäisivät olla siis vain talon seinät (lattia on piilotettu ja yläpinnat poistettu).

















Talon mallintaminen, vaihe neljä: ryhmän tekeminen seinistä

Nyt voimme tehdä seinistä oman ryhmänsä. Valitaan koko tuotos kolmoisklikkaamalla sitä ja tehdään siitä sitten ryhmä. Outlinerissa voimme nimetä ryhmän seiniksi.















Sitten voimme palauttaa lattian takaisin näkyviin klikkaamalla lattiaryhmää Outlinerissa ja valitsemalla Unhide.

















Ensi kerralla jatkamme kattojen pariin. Jos tarvitset tarkennusta tai haluat muuten vain antaa palautetta, kommentoi.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Ryhmien luominen ja käyttö

Edellisessä merkinnässä käytiin läpi ryhmien ja komponenttien merkitystä ja käyttötarkoitusta. Tänään opettelemme, kuinka ryhmän luominen käytännössä tapahtuu. Luo ensin jonkinlainen laatikko ja valitse se kokonaan (edellisten merkintöjen perusteella tiedät, miten se tapahtuu).















Klikkaa laatikkoa sitten hiiren oikealla painikkeella. Valitse avautuvasta valikosta vaihtoehto Make Group. Näyttäisi siltä kuin pintojen valinta häviäisi, mutta todellisuudessa laatikosta on tullut ryhmä, joka on kokonaan valittuna. Klikkaa laatikon ulkopuolella niin, että valinta häviää. Klikkaa sitten laatikkoa uudelleen. Huomaat, että voit yhdellä klikkauksella valita koko ryhmän.

Ota nyt käyttöön move-työkalu. Kun viet hiiren osoittimen jollekin kappaleen pinnoista, pintaan ilmestyy neljä punaista rastia. Se on merkki siitä, että kyseessä on ryhmä (tai komponentti). Kokeile siirrellä ryhmää moven avulla.

Avataan nyt ryhmän muokkaustila. Helpoiten se onnistuu kaksoisklikkaamalla ryhmää. Halutessasi voit myös klikata hiiren oikealla ja valita Edit Group. Ryhmän ympärille ilmestyvä katkoviivainen laatikko on merkki siitä, että ryhmä on valittuna. Piirrä nyt laatikon kylkeen suorakulmio ja vedä sitä push/pullin avulla niin, että siitä muodostuu jonkinlainen uloke. Huomaat, että katkoviivainen laatikko laajenee.
















Sulje nyt muokkaustila klikkaamalla selectillä katkoviiva-alueen ulkopuolella. Valitse sitten koko ryhmä klikkaamalla sitä kerran. Sininen laatikko ryhmän reunoilla on laajentunut niin, että se käsittää nyt myös äsken tekemämme ulokkeen. Ulokkeesta on tullut osa ryhmää. Voit taas siirrellä ryhmää moven avulla. Uloke siirtyy mukana.

Mitä sitten tapahtuu, jos teemme kappaleeseen toisen ulokkeen niin, että muokkaustila ei ole avattuna. Poista valinta ja piirrä uusi uloke kappaleen toiseen kylkeen.















Valitse nyt ryhmä. Sininen kehikko ryhmän ympärillä ei ole laajentunut. Uusi uloke ei siis kuulu ryhmään. Siirrä ryhmää moven avulla ylöspäin.

















Uusi uloke ei siirry mukana. Tämän takia muokkaustila täytyy aina muistaa avata, jos haluaa, että uudet kappaleet tulevat osaksi ryhmää. Nyt voisimme tehdä yksin jääneestä ulokkeesta oman ryhmänsä. Valitse se kokonaan, klikkaa oikealla ja valitse Make Group. Jos nyt avaat tämän uuden ryhmän muokkaustilan, huomaat, että suurempi kappale muuttuu harmaaksi, sillä se ei kuulu avattuun ryhmään.

Katsotaan sitten mallineen rakenteen osoittavaa Outliner-valintaikkunaa. Avaa se Window-valikon kautta. Hieman valikon puolivälin yläpuolella on Outliner-valinta. Klikkaamalla sitä saat auki Outliner-valintaikkunan josta jo viime merkinnässä puhuinkin.



















Valintaikkuna näyttää, että mallineeseen kuuluu kaksi ryhmää. Jos klikkaat ryhmiä, ne tulevat valituksi. Järkevää on yleensä antaa ryhmille nimet, jotta ne eivät sekoittuisi. Se onnistuu klikkaamalla ryhmän outlinerissa hiiren oikella ja valitsemalla vaihtoehdon Rename. Sitten voit kirjoittaa ryhmille haluamasi nimet.

Nyt kun ryhmät on käyty perusteellisesti läpi, on seuraavassa merkinnässä komponenttien vuoro.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ryhmät ja komponentit

Aloitamme tässä merkinnässä uuden, laajahkon asiakokonaisuuden käsittelemisen. Kun hallitset ryhmien, komponenttien ja tasojen käytön, olet suhteellisen valmis monimutkaisempien projektien mallintamiseen. Seuraavissa merkinnöissä opetan, kuinka ryhmiä ja komponentteja luodaan. Tässä merkinnässä kerron, mitä ne ovat ja mitä hyötyä niiden käytöstä on.

Ryhmiä käytetään ensisijaisesti mallineiden pitämiseen järjestyksessä ja organisoituina. Niiden avulla voidaan estää myös kappaleita liimautumasta toisiinsa. Ryhmiin voidaan koota mallineista osia, joilla on sama tarkoitus. Jos esimerkiksi mallineessa on useita rakennuksia tai rakennuksen osia, voidaan yhteen ryhmään koota kaikki katot, toiseen kaikki seinät ja kolmanteen kaikki huonekalut.

Komponentit ovat pienempiä yksiköitä, joita voi sisältyä ryhmiin. Ne voivat olla toki myös itsenäisinä. Toisin kuin ryhmissä, komponentin muodostaa aina vain yksi kappale. Jos mallineessa on esimerkiksi ryhmä johon kuuluvat kaikki seinät, sen sisällä voi olla komponentti jossa on ovi. Ovikomponentin sisällä voi taas olla pienempi komponentti johon kuuluu ovenkahva.

Mallineen rakennetta voidaan tarkastella outliner-valintaikkunasta. Rakenne voidaan nähdä vain, jos malline on rakennettu järjestelmällisesti ryhmiä ja komponentteja käyttäen. Näytän nyt yksinkertaisen esimerkkitalon, jonka mallintamisessa on käytetty ryhmiä ja komponentteja sekä kyseisen mallineen outliner-valintaikkunan.
















Malline on rakennettu siten, että siinä on ryhmät katto, lattia ja seinät. Katto-ryhmän sisällä on lisäksi komponentti, savupiippu. Outliner-valintaikkuna näyttää rakenteen siis niin, että ylimpänä näkyy koko mallineen nimi. Koska en ole vielä antanut mallineelle nimeä, siinä näkyy teksti "Untitled". Mallineen eri ryhmät näkyvät otsikon alla. Ryhmän symboli on musta neliö. Kaaviossa katto-ryhmän sisällä on savupiippu-niminen komponentti. Komponentin symbolissa mustan neliön keskellä on valkoinen risti. Katto-ryhmän vieressä olevasta miinuskuvakkeesta ryhmän sisällä olevat komponentit voidaan tarvittaessa piilottaa.

Jos kyseessä on laaja malline, jossa on kymmeniä tai jopa satoja komponentteja, yksittäistä komponenttia voi olla vaikea löytää. Outliner-ikkunan filter-kentän avulla tietyn komponentin paikka voidaan nopeasti hakea.

Mitä muuta hyötyä komponenteista sitten on, organisoinnin lisäksi? Kun kappaleesta on tehty komponentti, se voidaan valita yhdellä select-työkalun klikkauksella. Tällöin koko kyseinen komponentti tulee varmasti valituksi, mutta mitään muuta ei. Komponenteilla voidaan myös helposti tehdä täsmälleen samanlaisia kappaleita, mutta palataan siihen myöhemmin.

Komponenttien ja ryhmien yhteinen paljon käytetty ominaisuus on muokkaustila. Kun komponenttia tai ryhmää klikataan kahdesti, avautuu muokkaustila, jossa on mahdollista muokata vain kyseistä komponenttia tai ryhmää. Tällöin ei varmasti tule vahingossa muokanneeksi mitään mitä ei olisi halunnut.



















Kuvassa on avattuna seinät-ryhmän muokkaustila. Kun muokkaustila on avattuna, kaikki kappaleet, jotka eivät kuulu kyseiseen ryhmään tai komponenttiin, muuttuvat harmaiksi. Ryhmän tai komponentin ympärille ilmestyy katkoviivoista muodostuva laatikko. Nyt tehtävät muutokset eivät siis vaikuttaisi lainkaan lattiaan tai kattoon. Muokkaustila voidaan sulkea klikkaamalla select-työkalulla laatikon ulkopuolella.

Kun siirrymme monimutkaisempien mallineiden käsittelyyn, ryhmien ja komponenttien käytön hallitseminen on välttämätöntä. Seuraavassa merkinnässä opettelemme, miten ryhmiä luodaan.