maanantai 31. tammikuuta 2011

Perustyökalut, osa yksi: Piirtotyökalut (kynä, suorakulmio, ympyrä, kaari)

Tässä postauksessa tutustutaan perusteellisemmin eräisiin Sketchupin tärkeimpiin työkaluihin: piirtotyökaluihin. Kaikki sketchup-mallit perustuvat kahteen perusyksikköön: viivoihin ja pintoihin. Piirtotyökaluilla tuotetaan näitä elementtejä.

1. Kynä (Line)
 Kynätyökalulla tuotetaan siis viivoja. Poiketen kuvankäsittelyohjelmien kynistä, Sketchupin kynä piirtää vain suoraa viivaa. Vapaankäden viivan tuottamiseen on oma työkalunsa, mutta sitä tarvitaan harvemmin.
Kun kynätyökalu on valittuna, viiva tuotetaan siten, että kynä viedään viivan aloituspisteeseen, klikataan kerran, viedään kynä lopetuspisteeseen ja klikataan. Pisteiden välille muodostuu viiva. Voit kokeilla tätä itse. Aloita piirtäminen origosta (akselien leikkauspisteestä) ja piirrä viiva esimerkiksi punaista akselia pitkin. Jos viiva piirretään suoraan akselin päälle, sitä ei näy, mutta se on kuitenkin olemassa. Kokeile nyt viedä kynä äsken piirtämäsi viivan päähän. Huomaat, että kun viet kynän lähelle viivan päätä, ohjelma etsii pään sinulle automaattisesti. Sama tapahtuu, jos viet kynän lähelle viivan keskikohtaa, se etsitään sinulle automaattisesti. Kokeile nyt piirtää viiva edellisen viivan päästä vihreän akselin suuntaisesti. Huomaat, että kun piirrät vihreän akselin suuntaisesti, viiva muuttuu piirtämisvaiheessa vihreäksi. Sama toimii muilla akseleilla. Jos et piirrä minkään akselin suuntaisesti, viiva on musta. Tämä ominaisuus on hyödyllinen kun haluat piirtää akselien suuntaisia viivoja.















Kun olet piirtänyt punaisen ja vihreän akselin suuntaiset viivat, ala piirtää kolmatta viivaa edellisen viivan päätepisteestä punaisen akselin suuntaisesti kiinni vihreään akseliin. Jos olet piirtänyt akselien suuntaisesti, kaikki kulmat ovat 90 asteen kulmia.

















Piirrä vielä neljäs viiva alkupisteeseen eli origoon, niin että tulemme muodostaneeksi nelikulmion. Huomaat, että viivojen rajoittamalle alueelle on muodostunut sketchup-mallien toinen peruselementti, pinta. Pinta muodostuu aina, kun piirrämme viivojen muodostaman, tasossa olevan kuvion.















Olet ehkä huomannut, että kun piirrät viivaa, ohjelmaikkunan oikeassa alakulmassa olevassa laatikossa näytetään koko ajan piirtämäsi viivan pituus. Tämän laatikon avulla voit piirtää juuri niin pitkiä viivoja kuin haluat. Sinulla ei kuitenkaan tarvitse olla äärimmäisen vakaata hiirikättä, vaan voit myös syöttää haluamasi viivan pituuden näppäimistöllä. Voit kokeilla tätä piirtämillä viivan, minkä pituisen tahansa. Kun olet piirtänyt viivan, älä klikkaa mistään, vaan syötä näppäimistöllä haluamasi viivan pituus. Jos olet ohjelman asennusvaiheessa valinnut perusyksiköksi metrin, voit tehdä esim. kaksi metriä pitkän viivan syöttämällä yksinkertaisesti numeron 2. Jos haluat käyttää jotain muuta yksikköä, kirjoita myös se, esim. 80cm. Kun olet syöttänyt pituuden, paina Enter. Viiva muuttuu haluamasi pituiseksi.

2. Suorakulmio (Rectangle)

Tällä työkalulla voit tehdä valmiita suorakulmioita. Valitset ensin paikan johon tulee suorakaiteen yksi kulma. Klikkaa hiirellä, etsi paikka suorakulmion ristikkäiselle kulmalle ja klikkaa. Syntyy valmis suorakulmio. Voit tehdä myös suorakulmioista haluamasi kokoisia: piirrä ensin suorakulmio (koolla ei väliä), kirjoita sitten suorakulmion toinen mitta (esim. leveys), puolipiste (;), toinen mitta ja paina enter (esim. 70cm; 2). Jos käytät valitsemaasi perusyksikköä, ei yksikköä tarvitse kirjoittaa. Suorakulmio korjautuu haluamasi kokoiseksi.

3. Ympyrä (Circle)

Ympyrätyökalun käyttö on helppoa. Valitset ensin ympyrällesi haluamasi keskipisteen, klikkaat hiirellä, vedät ympyrän säteen mittaisen "viivan" ja klikkaat.




















Voit kirjoittaa ympyrällesi haluamasi säteen pituuden. Ympyrä korjautuu haluamasi kokoiseksi.

4. Kaari (Arc)

Kaarityökalulla piirretään kaarevia viivoja. Ensin valitset viivan lähtöpisteen, klikkaat, valitset viivan päätepisteen ja klikkaat. Sen jälkeen liikutat kynää haluamaasi suuntaan ja valitset etäisyyden jolla kaaren uloin osa on alku- ja päätepisteeseen nähden.














Näillä työkaluilla pääset hyvään alkuun Sketchupin käytössä. Seuraavassa postauksessa keskitytään työntö/veto -työkalun käyttöön.

Johdanto ohjelman käyttöön

Tässä merkinnässä aloitetaan varsinainen ohjelman käytön tutkailu. Huomattakoon, että tämän blogin ohjeissa käytetään pc:tä, mutta ohjelma on Macilla lähes samanlainen. Kun avaat Sketchupin ensimmäisen kerran, ohjelmaikkuna näyttää tältä (kyseessä on ohjelman versio 8): 





















Keskellä ikkunaa näkyy mallihenkilö, jota voidaan käyttää mallien koon suhteuttamiseen sekä suunta-akselit (sininen pystyakseli, punainen leveysakseli ja vihreä syvyysakseli). Jos mallihenkilö häiritsee sinua, voit poistaa hänet klikkaamalla häntä ja painamalla deleteä. Itse teen näin lähes aina.

Ikkunan yläreunassa on työkalupalkki ja valikot (File, Edit, Wiew jne.). Jos olet aiemmin käyttänyt esimerkiksi kuvankäsittelyohjelmia, jotkut työkalupalkin työkaluista näyttävät varmasti tutuilta. Ei kuitenkaan ole välttämätöntä tietää niistä vielä mitään, ne tullaan käymään läpi perusteellisesti seuraavissa postauksissa.

Työkalupalkin työkalut on jaoteltu ryhmiin toiminnallisuutensa mukaan. Ensimmäiseen ryhmään (vasemmalta lukien) kuuluu pelkästään valintatyökalu (Select). Nimensä mukaisesti sitä käytetään asioiden valitsemiseen. Jos poistit mallihenkilön, olet jo käyttänyt valintatyökalua.

Seuraavan ryhmään kuuluu piirtotyökaluja: kynä (Draw), suorakaide (Rectangle), ympyrä (Circle) ja kaari (Arc). Tämän ryhmän työkaluihin paneudutaan tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Kolmannessa ryhmässä on sekalaisia työkaluja: komponentti (Make Component), pyyhekumi (Eraser), mitta (Tape Measure Tool) ja maalaussanko (Paint Bucket).

Seuraavassa ryhmässä on työkaluja, joita käytetään kohteiden koon, muodon, paikan ja asennon muuttamiseen sekä kopioiden tekemiseen: työntö/veto (Push/Pull), siirto (Move), kääntö (Rotate) ja vastine (Offset).

Viidenteen ryhmään kuuluu kuvan liikuttamiseen tarvittavat työkalut, joista käsittelen tässä vain kaksi ensimmäistä: pyörityksen (Orbit) ja siirtämisen (Pan). Kokeile käyttää molempia työkaluja. Valitse ensin pyöritys, siirrä kursori (hiiri) kuvan päälle (huomaat, että kursori muuttuu samanlaiseksi kuin kyseisen työkalun kuvake), paina hiiren (vasen) näppäin pohjaan ja liikuttele hiirtä. Kuva pyörii. Vaihda sitten siirtämistyökaluun ja tee sama. Huomaat, miten työkalut eroavat toisistaan. Kuvan zoomaaminen onnistuu hiiren rullaa pyörittämällä. Näitä kahta työkalua tarvitset Sketchupia käyttäessä paljon.

Loput työkalut ovat harvemmin tarvittuja erikoistyökaluja, jotka jätän tässä käsittelemättä. Seuraavassa postauksessa keskitytään piirtotyökaluihin.

Ohjelman lataaminen

Aloitetaan alusta, eli siis ohjelman lataamisesta omalle koneelle. Kyseessä on siis ilmainen ohjelma joka on saatavilla suoraan netistä.

Ohjeet ohjelman lataamiseen:
1. Mene osoitteeseen: http://sketchup.google.com/
2. Klikkaa sivun oikeasta laidasta Download Google Sketchup -painiketta.







3. Klikkaa samaa painiketta uudelleen.
4. Valitse käyttöjärjestelmä, jota käytät (Windows/Mac)
5. Sivusto velvoittaa sinut lukemaan ohjelman käyttöehdot. Tämän jälkeen klikkaa Agree and Download -painiketta
6. Latausikkunan pitäisi aueta automaattisesti. Ellei, klikkaa Please, try again -linkkiä.
7. Latauksessa kestää muutama minuutti internetyhteyden nopeudesta riippuen. Kun lataus on suoritettu, avaa tiedosto ja suorita ohjelman asennus.

Seuraavassa postauksessa päästäänkin jo itse asiaan eli ohjelmaan tutustumiseen.

Sketchup-ohjeita suomeksi

Hei!
Tämän blogin tarkoituksena on olla kokonaan suomenkielinen pelkästään Google Sketchup -ohjelmaan keskittynyt ohjesivusto. Sketchuphan on helppokäyttöinen ja ilmainen 3d-mallinnusohjelma, joka on ladattavissa täältä. Alan julkaista tässä blogissa ohjeita ohjelman käyttöön alkaen aivan perusteista. Ei siis haittaa vaikka et olisi koskaan kuullutkaan kyseisestä ohjelmasta. En itsekään ole (vielä) mestari, mutta tarkoituksena onkin opastaa vasta-alkajia ja ehkä oppia samalla itsekin vähän lisää.

Ensimmäisissä postauksissa käsittelen perusasioita alkaen ohjelman lataamisesta omalle koneelle ja perustyökalujen käytöstä. Pyrin kuvittamaan juttuja mahdollisimman hyvin, jotta oppiminen helpottuisi. Vastaan mielelläni kysymyksiin (oman taitotasoni rajoissa tietysti), joita voi esittää postausten kommenteissa. Sketchup on niin monipuolinen ohjelma, että opittavaa riittää pitkäksi aikaa. Sketchupilla onnistuu 3d-mallineiden tekeminen lähes mistä tahansa, yleisimpiä käyttökohteita ovat mm. rakennukset ja huonekalut. Ohjelman käyttöön riittää maalaisjärki, insinöörin koulutusta ei siis tarvita.

Otan mielelläni julkaistavaksi myös muiden kirjoittamia ohjeita. Mitään korvauksia teksteistä en tietenkään voi antaa, hyvää mieltä ehkä lukuunottamatta. Tekstejä voi tarjota julkaistavaksi kommenteissa.